Astora-Rakennus ja WasaGroup käynnistävät jälleen uuden hankkeen – Valkeakoskelle rakentuvan liikekeskuksen ensimmäisen vaiheen rakennustyöt alkavat elokuun viimeisellä viikolla

20.08.2020

HUOM: 3D mallinnukset päivitetty jullkaisuun 21.08.2020


Valkeakoskelle jo useamman vuoden ajan kaavaillun liikekeskuksen ensimmäisen vaiheen maanrakennustyöt aloitetaan elokuun viimeisellä viikolla. Astora-Rakennus toimii hankkeen pääurakoitsijana ja WasaGroup hankkeen rakennuttajana. Liikekeskus tullaan rakentamaan Lempääläntien ja Vanhankyläntien risteykseen eli aivan Valkeakosken keskustan tuntumaan. Hanke on kokonaisuudessaan kooltaan n. 11 000 m2 ja se on tarkoitus toteuttaa kolmessa osassa. Ensimmäinen vaihe on aikataulutettu valmistumaan keväällä 2021.

Liikekeskus on odotettu lisä Valkeakosken palvelutarjontaan ja alueen vetovoiman lisäämiseen.

"Kauppakeskusta on kaavailtu paikalle jo useamman vuoden ajan. Valkeakosken elinkeinojohtaja Sara Tuomola on iloinen siitä, että pitkään vireillä ollut hanke nytkähtää liikkeelle. Hän uskoo, että alueen houkuttelevuus on parantunut uusien asuinalueiden myötä." (Aamulehti, 22.5.2019.)

Ensimmäisen vaiheen valmistuttua valkeakoskelaiset pääsevät asioimaan muun muassa K-Marketissa, autotarvikeliikkeessä sekä apteekissa. Astora-Rakennuksen Pirkanmaan alueen työpäällikkö Markku Laihon mukaan on hienoa päästä jatkamaan  WasaGroupin henkilöstön kanssa jo vuosia kestänyttä menestyksekästä yhteistyötä. Lisäksi on hienoa olla mukana kehittämässä ja luomassa omalle kotipaikkakunnalle aivan uutta kaupan ja palveluiden keskittymään, Laiho jatkaa.


Alla 3D mallinnukset liikekeskuksen ensimmäisestä vaiheesta.